"Sä olet Julia jumiutunut", Verna totesi tietävästi eräs päivä. Mä katsahdin sohvan toisessa päädyssä istuvaa naista, joka oli vasta vähän aikaa sitten alkanut ajaa Vähäpellon toimintaa alas. "On hyvä tehdä uutta välillä, vaihtelua."

—lue lisää tallipäiväkirjasta

  Kärmeniemi on vuonna 2007 perustettu virtuaalitalli. Se on rekis-teröity VRL:n tallirekisteriin tunnuk-sella KRME6669.

  29.4.2018 — Kilpailukalenterit ok.

Ihana, kamala Kärmeniemi

Tuntuu, että olen kirjoittanut Kärmeniemen tarinan loputtomia kertoja. Se on aina samanlainen, ja olen kirjoittanut sen niin usein, että se on alkanut tuntua kliseeltä. On isä, on tytär; on läpeensä laho sukutila, on unelma; on elämä ylämäkineen, on elämä alamäkineen. Sellainen tavanomainen tuhkimotarina.

Mun isä kuoli keuhkosyöpään kun se oli 48. Mä kävin katsomassa sitä muutamaa viikkoa ennen, kun se oli livahtanut ulos tupakalle. Sen ääni oli rahissut rumasti ja se oli puhunut kenttäratsastuksesta. Sen sinisissä silmissä oli ollut kaksi vahvaa pilkettä: kaiho ja into. Käsi kädessä ne olivat värittäneet isän katsetta kun se oli puhunut maastoesteistä ja ihanneajoista, vesipelkoisesta Kilimanjaarosta ja risuesteitä viistävästä Topiaksesta.

Se katse oli muistuttanut mua vaarista, silloin kun se oli ollut vähintään sata ja mä ehkä viis, kun oltiin istuttu jo silloin lähes asumiskelvottoman rintamamiestalon portailla. Rööki oli värjännyt seinät kellertäviksi ja betoniset portaat rapistuneet vuosien saatossa. Silti siihen oli paistanut ilta-aurinko just eikä melkein ja vaarin keuhkoista nouseva tupakansavu oli saanut maiseman utuiseksi 5-vuotiaan silmissä. Me oltiin katseltu mutaisessa tarhassa isää karkuun rämpiviä ravurinrääpäleitä. Suomenhevosia, koska ne on meidän arvokkaimpia aarteita, vaari oli murahtanut, ja rööki sen suun pielessä oli varissut tuhkaa sen likasille farmareilla. Silloin mä olin katsonut sen silmiin, ja senkin sinisissä silmissä oli ollut kaiho ja into.

Lopputarina menee juuri niinkuin olettaa voi. Minä kajosin läpimätään sukutilaan, jossa hevoset seisoivat lankavirityksissään lähinnä säälistä, ja tein siitä menestyksekkään perheyrityksen. Faija oli jättänyt mulle neljä kenttähevosta ja purkutuomion saaneet tilukset, ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, kuitenkin paljon enemmän. Faija oli jättänyt mulle perustan kaikkeen siihen, mikä on mun elämä tänä päivänä: Kärmeniemi, kaikissa muodoissaan.

Kärmeniemi on mitä se on. Se antaa, se ottaa; välillä enemmän, välillä vähemmän. Kärmeniemessä on naurettu monet naurut, mutta itketty monet itkut. Kärmeniemi on yhtenä päivänä saanut mun sydämen pakahtumaan ylpeydestä, mutta toisena toivomaan, etten olisi ikinä kajonnut siihen, langennut samaan ansaan kuin isäni ja sen isä. Sellainen on ihana, kamala Kärmeniemi—ei ruusuilla tanssimista, niinkuin ei mikään muukaan tässä elämässä. Silti minä rakastan Kärmeniemiä, paitsi paikkana niin käsitteenä, aivan valtavasti. On osuvaa, että Kärmeniemi edustaa mulle kaikkea tässä elämässä, hevosista perheeseen, kodista rakkauteen.

Ja niin kliseinen kuin Kärmeniemen tarina onkaan, minä en ikinä kyllästy kirjoittamaan sitä.

(matty, VRL-00816)
Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien Kärmeniemi & Peter Chen (CC BY-NC 2.0).
Kärmeniemi 2007-2018.

00816