Kärmeniemen Ökenfink

VIR MVA Ch KTK-I KERJ-I KRJ-I SLA-I

nimi Kärmeniemen Ökenfink "Fia" Meriitit
15.5.18 KRJ-I (8,5 + 42 + 22 + 20 + 15 = 107,5)
20.4.18 SLA-I (17 + 21 + 25 + 20 + 20 = 103)
25.1.18 KERJ-I (8,5 + 40 + 25 + 20 + 15 = 108,5)
20.8.17 KTK-I (21 + 19 + 20 + 23 = 83)
8.8.17 myönnetty VIR MVA Ch

Jälkeläiset
t. Kärmeniemen Snöfink VH18-018-0714
o. Kärmeniemen Svalglada VH17-018-1823
o. Kärmeniemen Blåsvala VH17-018-1453
t. Kärmeniemen Knölsvan VH17-018-1297
rekisterinumero VH17-018-0322
rotu, sukupuoli suomenpienhevonen, tamma
väri, säkä m, 143cm
syntynyt 31.1.2017 (15-vuotias) 4v 22.3.17
omistaja Kärmeniemet vrl-00816
kasvattaja Kärmeniemi
koulutustaso heB/90/90 (tutustumisluokka)

Fiasta

Kärmeniemen Ökenfink, tai useammin: Prinsessa, Kaunotar, Svedudiiva, Pikkudiiva, Poniprinsessa, Kuninkaallinen, Hänen Korkeutensa, Arvon Musta, Ruotsinrouva, Saatanan Hurri. Mitä näitä nyt on, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Fia on meidän pikkuprinsessa. Sen nimikin lausutaan vähän silleen hienostellen, ruotsalaisittain—sirosti, vähän laulaen, aivan kuin kahden vokaalin välissä olisikin J: fi-ja.

Sarjassamme "kasvatit, jotka piti myydä, mutta jotka sitten kuitenkin pidimme syystä X" Fia vie ehdottomasti ykköspallin. Mä tiesin heti kun se oli pölähtänyt Pennin karsinan alusille, että pieneksi rääpäleeksi tämä jää. Emänsä rinnalla ruma ankanpoikanen muistutti enemmän jonkinlaista pörröponivarsaa kuin siroa ja kaunista suomenhevosta, ja mä tuhahdellen raapustelin tammalle samantein myynti-ilmoitusta, kunnes Tomi sai mut puhuttua ympäri: säästäisimme lastenratsun ostossa kun tehtäisiin sellainen lapsellemme ihan itse.

Vaan kuinkas sattuikaan. Fia osoittautui kertakaikkisen kelvottomaksi ehdokkaaksi lapsen (tai jos minulta kysytään, oikeastaan ihan kenen tahansa) ratsuksi. Siinä meillä oli juuri nelivuotiaaksi kääntynyt ruotsinmusta, joka riepoi liinan päässä kuin riivattu heti kun siltä yritti vaatiakin eteenpäin kävelemistä satula selässä. Mutta siinä vaiheessa rumasta ankanpoikasesta oli kuoritunut näyttelykehissä BIS-rusetteja kahmiva joutsen, josta mä en enää voinut luopua. Silloin Tomi sen sanoi: "no mut sähän oot aika lyhyt".

Niinpä minusta tuli poniratsastaja rapeassa kolmenkymmenen vuoden iässä. Herkkänahkainen ja oman arvonsa tunteva ponitamma ei päästänyt leppoisilla ja varmoilla Oikeilla Hevosilla ratsastamaan tottunutta tätiä helpolla, mutta kummasti se yhteinen sävel löytyi. En ole varma vaikuttiko asiaan se, että jossain vaiheessa aloin pitämään ruotsinkielentaitoani yllä puhumalla ponille vain ruotsia, mutta jokin vain naksahti paikoilleen ja minä aloin saamaan pikkuprinsessasta vaikka mitä irti.

Fia on poni. En tiedä miten muuten sitä kuvailisin. Kouluradalla se näyttää sirolta tanssijalta, ja esteillä se kääntyy vaikka kolikon päällä ja sen kanssa voi huoletta kaahata maalilinjan yli satulansiivet heiluten kuten lyhytjalkaisilla lapsiratsastajilla shetlanninponeineen. Sillä on se Asenne™ läsnä myös ratsastaessa, mutta kunhan vain osaa, se on helppo muovata omaksi edukseen: laittaa tamman näyttämään, että se osaa. Sille on kunnia-asia päästä pätemään ja tärkeilemään, ja varsinkin kisoissa se rinta rottingilla pistää parastaan tarjolle.

Sukuselvitys

Hukanretale
KTK-III, KERJ-I KRJ-I ERJ-I SLA-I
Susperiköön Hukkaan Heitetty
Horsman Hallamarja
Turvesuon Reija Kostilan Reissumies
Päivänkakkara
Siniketun Pilfink
KERJ-I SLA-I SV-I YLA1
Rokki-Pena Penapena
Roklapsi
Siniketun Pärluggla Ei Pöllömpi
Siniketun Pärl

Kilpailutulokset

näyttelyt

31.07.17 NJ Kärmeniemi: BIS1 MVA-sert (t. Vibaja)
31.07.17 NJ Kuuralehto: BIS2 MVA-sert (t. Vibaja)
21.07.17 NJ Kärmeniemi: 2/12 irtoSERT (t. Jannica)
12.05.17 NJ Susiraja: 3/12 irtoSERT (t. Kati)
21.04.17 NJ Moondance: BIS5 MVA-sert (t. Kati)

VSR: rotunäyttelyt

30.06.18 I-palkinto LKV1 BIS1 (t. Lissu T.)
30.05.18 I-palkinto LKV2 (t. Lissu T.)
30.04.18 I-palkinto LKV1 BIS5 (t. dookie)

kenttäratsastus (40)

17.09.17 KERJ tutustumisluokka: 1/30
16.09.17 KERJ tutustumisluokka: 4/30
12.09.17 KERJ tutustumisluokka: 1/30
25.08.17 KERJ harrasteluokka: 1/15
24.08.17 KERJ harrasteluokka: 1/15
23.08.17 KERJ harrasteluokka: 3/15
22.06.17 KERJ tutustumisluokka: 4/22
16.06.17 KERJ tutustumisluokka: 4/22
14.06.17 KERJ tutustumisluokka: 2/22
30.05.17 KERJ tutustumisluokka: 1/22
28.05.17 KERJ tutustumisluokka: 4/22
10.05.17 KERJ tutustumisluokka: 1/20
03.05.17 KERJ tutustumisluokka: 5/29
15.04.17 KERJ tutustumisluokka: 5/30
09.04.17 KERJ tutustumisluokka: 2/33
07.04.17 KERJ tutustumisluokka: 3/30
04.04.17 KERJ tutustumisluokka: 2/30
03.04.17 KERJ tutustumisluokka: 3/33
02.04.17 KERJ tutustumisluokka: 1/33
27.03.17 KERJ tutustumisluokka: 3/30
26.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/12
26.03.17 KERJ tutustumisluokka: 2/30
26.03.17 KERJ tutustumisluokka: 2/30
25.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/30
21.03.17 KERJ tutustumisluokka: 5/30
20.03.17 KERJ tutustumisluokka: 2/40
19.03.17 KERJ tutustumisluokka: 3/40
17.03.17 KERJ tutustumisluokka: 3/40
16.03.17 KERJ tutustumisluokka: 2/28
15.03.17 KERJ tutustumisluokka: 5/30
14.03.17 KERJ tutustumisluokka: 3/40
12.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/24
12.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/40
10.03.17 KERJ tutustumisluokka: 4/40
08.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/40
05.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/40
04.03.17 KERJ tutustumisluokka: 1/40
25.02.17 KERJ tutustumisluokka: 1/29
24.02.17 KERJ tutustumisluokka: 5/29
21.02.17 KERJ tutustumisluokka: 4/29

esteratsastus (29)

09.08.18 ERJ 90 cm: 1/30
05.08.18 ERJ 90 cm: 2/30
04.08.18 ERJ 90 cm: 4/30
03.08.18 ERJ 90 cm: 3/30
02.08.18 ERJ 90 cm: 2/30
10.07.18 ERJ 90 cm: 3/23
08.07.18 ERJ 90 cm: 2/23
08.07.18 ERJ 90 cm: 3/23
08.07.18 ERJ 90 cm: 5/28
07.07.18 ERJ 90 cm: 3/28
05.07.18 ERJ 90 cm: 3/28
02.07.18 ERJ 90 cm: 3/23
30.06.18 ERJ 90 cm: 2/50
26.06.18 ERJ 80 cm: 1/30
24.06.18 ERJ 80 cm: 4/30
23.06.18 ERJ 90 cm: 1/50
16.08.17 ERJ 90 cm: 1/30
15.08.17 ERJ 90 cm: 4/30
11.08.17 ERJ 90 cm: 1/30
02.08.17 ERJ 90 cm: 1/30
17.07.17 ERJ 90 cm: 5/30
12.07.17 ERJ 90 cm: 1/30
06.05.17 ERJ 90 cm: 2/30
05.05.17 ERJ 90 cm: 2/54
17.03.17 ERJ 90 cm: 1/30
15.03.17 ERJ 90 cm: 2/30
11.03.17 ERJ 80 cm: 4/30
05.03.17 ERJ 90 cm: 1/30
26.02.17 ERJ 90 cm: 2/30

kouluratsastus (41)

30.09.17 KRJ Cup helppo C: 1/137
10.09.17 KRJ helppo C: 5/38
07.09.17 KRJ helppo C: 5/38
06.09.17 KRJ helppo C: 5/40
01.09.17 KRJ helppo C: 3/40
30.08.17 KRJ helppo B: 3/30
29.08.17 KRJ helppo B: 1/30
27.08.17 KRJ helppo B: 4/30
25.08.17 KRJ helppo B: 5/30
24.08.17 KRJ helppo B: 4/30
24.08.17 KRJ helppo B: 2/30
15.08.17 KRJ helppo B: 4/30
10.08.17 KRJ helppo B: 4/40
10.08.17 KRJ helppo B: 4/30
10.08.17 KRJ helppo B: 1/30
09.08.17 KRJ helppo B: 1/30
08.08.17 KRJ helppo B: 2/30
07.08.17 KRJ helppo B: 5/40
06.08.17 KRJ helppo C: 5/50
06.08.17 KRJ helppo B: 4/30
06.08.17 KRJ helppo B: 5/30
04.08.17 KRJ helppo B: 4/40
03.08.17 KRJ helppo B: 4/30
03.08.17 KRJ helppo B: 1/40
02.08.17 KRJ helppo B: 4/30
01.08.17 KRJ helppo B: 3/30
17.07.17 KRJ helppo C: 3/30
16.07.17 KRJ helppo C: 5/30
14.07.17 KRJ helppo B: 2/30
10.07.17 KRJ helppo B: 4/30
09.06.17 KRJ helppo C: 2/30
01.06.17 KRJ helppo C: 5/30
31.05.17 KRJ Cup helppo D: 5/101
04.05.17 KRJ helppo C: 1/40
02.05.17 KRJ helppo C: 6/40
01.05.17 KRJ helppo C: 3/50
19.03.17 KRJ helppo B: 6/100
18.03.17 KRJ helppo B: 10/100
17.03.17 KRJ helppo B: 7/100
15.03.17 KRJ helppo B: 10/100
11.03.17 KRJ helppo C: 9/100

1. Kenttäkuninkaallinen

Kun Fia syntyi, siitä näki heti, että se oli ja tulisi aina olemaankin hirveän pieni. Olihan meillä ollut pienhevosia aiemminkin, mutta ei noin pieniä! Pennin hellässä huomassa levännyt sirorakenteinen, mustanpuhuva varsa oli erittäin lähellä päätyä koristamaan myynti-ilmoitusta netissä, kunnes Tomi ylipuhui mut pitämään sen. Suvullisesti Fia oli järkevä lisä laumaan, ja jos siitä ei tulisi kenttähevosta niin ehkä siitä saisi kivan pienten luokkien ponin Petjalle kun lapsi pääsi siihen ikään.

Vai että lastenponi, oli Fia miettinyt selkeästi kaikki ne päivät odotellessaan satulaanlaittoa ja ratsutusta.

Me ollaan nyt käyty viisissä eri kenttäkilpailuissa, ja jokaisessa startattu tutustumisluokkaa, joka on hyvin pikkutamman mukavuustasolla. Se on aina kotona ollut tarkka ja terävä suorittaja, joka pistää mutkat suoriksi ponnistuksesta säästelemättä ja joka on aina hakkina kuuntelemassa seuraavaa käskyä. Kyllä minä tiesin, että se on hyvä ratsuhevonen (tai, no, poni), kunhan olin pienhevosrasisti—tai size queen, kuten avokkini asian ilmaisi.

Kävi ilmi, että Fia on kilpailutilanteessa sellainen poni, joka pistää sen kotona annetun sadan prosentin päälle vielä kymmenen lisäprosenttia.

Fialla on viisi ruusuketta viisistä kilpailuista, ja neljä niistä on sinivalkoisia. Ja minä melkein myin sen vain koska se on poni.

2. Salasuosikki

20-päisen hevoslauman omistajana sitä sai usein kuulla, että mahdat viettää kaikki päivät satulassa. Siihen minä, se 20-päisen hevoslauman omistaja, usein vain nauraa hörähdin ja totesin, että kuules I wish! Kun pyörittää talliyritystä, joka toimii myös erinäisten kilpailutapahtumien aktiviisena järjestäjänä, kaikki aika meni sisätiloissa tietokoneen ääressä. Joskus sain ujutettua paperihommien väliin muita tuikitärkeitä tehtäviä kuten senhetkisten maitovarsakasvattien rapsuttelua tai huolimattomasti jätettyjen suitsien niputtamista tai tallikäytävän ylenpalttista lakaisua. Mutta ratsastus, se oli auttamatta jäänyt olemattomiin.

Mulla oli Salli, joka ratsasti viidestä seitsemään hevosta joka päivä, ja usein kilpailuissa starttasi vähintään kahdella hevosella per luokka. Tomi sitten ratsasti kolme neljä hevosta päivittäin, ja yleensä hoiti ne loput startit niissä kilpailuissa. Minä sitten häärin groomin tehtävissä päällepäsmäröimässä ja suoristelemassa niin hevosten sykkyröitä kuin ratsastajien kisatakkejakin.

Mutta sitten oli Fia. 143-senttinen Fia, jonka selkään 170-senttinen vaikkakin kevytrakenteinen Salli ei ollut suostunut ja jonka jo vieressä 181-senttinen Tomi oli hauska ilmestys. Siksi se oli pitänyt alun perin myydäkin: eihän sille ollut ratsastajaa. Paitsi minä. 160-senttinen (jos sitäkään) minä. Kun tajuttiin, ettei Fiasta lastenratsua leivottaisi, se alkoi olla vähän itsestäänselvää alusta alkaen, että minä ratsastan Fiaa. Fia on minun nimikkoni. Ja onhan se nyt aikoinaan newforestinponilla esteuraa rakentaneelle ja ensimmäiset kenttäkosketuksensa ottaneelle, entiselle poniratsastajalle tuulahdus nuoruudesta. Fian selässä sitä tuntee taas olevansa ponijuniori ja voittamaton: hevonen kääntyy tosta noin ja ponnistaa tästä näin, ei tunnu missään kaahata uusinta-aikojen kärkeen!

Minä kolkyt-jotain ja pieni suomenponini Fia.

3. Kuka pelkää vettä? Ei Ulpu ainakaan

Kesä on vihdoin saapunut Hossaankin ja kaikki kärmeniemeläiset tietävät, että se tarkoittaa tasan yhtä asiaa: uimakausi on alkanut!! Toki hevosista fiksuimmat ovat palautelleet uimataitoja mieleen ihan oma-aloitteisesti (Ohio taituroi itsensä laitumen sähkölangan ali viereiseen puroon piehtaroimaan ja Ulpu oli eräs päivä portilla vastassa kaikki neljä jalkaa tukevasti vesiastiana toimivassa kylpyammeessa), mutta se ensimmäinen ryhmäreissu rantaan on aina kaikista odotetuin, ihan sama vaikka vesiestettä olisi treenattu läpi vuoden ja viimeksi juuri samana aamuna. Kyllä se elävä vesi on Se Juttu.

Ainakin joillekin. Mukaan lähti vallan värikäs sakki: minä satuponi-Fiallani, Petja-poika takuuvarmalla Molli-ponilla, Tomi rohkeasieluisella kesäheinä-Sulolla, Salli pinkeällä Ants-voikolla ja kesälomastaan nauttiva Karla oli valinnut itselleen "rentoutumismielessä" Ulpun. Sitten se mokoma oli vielä ihmetellyt kun me muut aikuiset käkätettiin yhdistelmälle Ulpu ja rentoutuminen.

Matka rantaan oli leppoisa. Petja kuusvee johti letkaa uimahousut Mollin pyöreää selkää vasten kahisten, minä ja Fia hyvänä kakkosena, mun takana melkein niskaan kärsimättömyyttään hönkivä Ulpu kyydissään Karla, ja heidän perässään innokkaat mutta kuitenkin kohteliaat ja kärsivälliset herrasmiehet. Puolivälissä metsäpolkuja jouduin nappaaman läheisestä koivusta oksan, jolla tökkiä Ulpun naamaa aina kun se oli tulossa niskan päälle. Siis kirjaimellisesti. Mutta rantaan asti selvittiin hengissä.

Ja voi pojat. Ulpu taisi bongata tutun ranta-aukeaman ensimmäisenä, eikä edes sen kyydissä selkä lysyssä ja yksi käsi ohjissa kiinni istunut Karla ehtinyt muuten reagoida kuin tarrata mamman harjasta kiinni ja toivoa parasta. Molli pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti korvat tötteröllä ohi harppovaa ruunikkoa, jonka leväperä lähestyi rantaa uhkaavalla vauhdilla. Hetken mua huoletti, että Molli ottaisi ja lähtisi myös, mutta hetken ihmeteltyään poni vain huokaisi ja jatkoi keinuvaa käyntiään kohti rantaviivaa kuin mitään ei olisi sattunut. Fia seurasi ponitoveriaan yhtä rauhallisin elkein, mutta oripojat mun niskan takana piirtelivät pehmeään tiehen donitsejä silmävalkuaiset vilkkuen.

Ulpu oli siis vedessä ensimmäisenä: se ravasi isoa honkkeliharppomisraviaan kunnes oli vedessä puolikylkeen asti ja sitten se sukelsi, ja se oli koko vesiintymisen läpi selvinneen Karlan viimeinen tikki. Koko muidu nimittäin veti kupperiskeikan tamman kaulaa pitkin ja molskahti veteen niin, että nauru vain raikui. Molli tyytyi kahlaamaan rantavedessä edestakaisin ja kun se tajusi, että Petjan mielestä kaikista hauskinta oli veden kauhominen, se oli hädin tuskin lopettanut etujaloillaan kauhomista.

Fia olikin sitten vähän eri juttu. Pikkuprinsessaa sai taivutella veteen vaikka ja kuinka, ja mä olin jo melkein maistanut onnistumisen siinä rantaviivassa, tumman tamman varpaiden hipoen vettä, kunnes pari valopäätä olivat rynnineet ohi kuin eivät olisi ikinä päässeet uimaan. 160-senttisen orhet aiheuttivat siinä jokseenkin roiskeita, eikä asiaa auttanut vähän sivummalla autuuttaan ravitseleva Ulpu—Fia oli syvästi loukkaantunut ja hän ei varmasti ikinä menisi veteen. Paitsi jos hänet talutti sinne tarpeeksi kaukana muista vesipetotyhjäpäistä.

4. Ponit ja R*nkku

On asioita, joita osaa odottaa kun lähtee kilpailuihin kahden suomenponin ja yhden R*nkun kanssa. Muun muassa seuraavia asioita: viimeistä saa lastata autoon lähemmäs puoli tuntia, matkan aikana porukan pienin (Hänen Korkeutensa 143 senttiä) ujuttaa itsensä puomin ali kahdesti, porukan toinen poni eli oikeasti hevoskokoinen urheiluhevonen karkaa ekalla huoltoasemapysäkillä nyhtämään kaurapeltoa. Nämä on sellaisia ihan basic juttuja kun lähtee kyseisellä Pyhällä Kolminaisuudella liikenteeseen.

Sitten on niitä asioita, joista ei uskalla haaveilla edes niissä villeimmissä unelmissa. Kuten se, että kaikki kolme käyttäytyisivät kisapaikalla lunkisti ja kaikin puolin mutkattomasti. Tai se, että kilpailujen jälkeen auton taustapeilistä roikkuu viisi rusettia.

Siitä on aikaa kun olen lähtenyt ratsastajana kilpailuihin. Salli pyöritteli silmiään kun kysyin sitä apukädeksi Ohion, Runon ja Fian koulukilpailuihin. Jokaisella olisi kaksi starttia, tasoilla helppo C ja helppo B. Mutta mä olin kesän aikana saanut treenikärpäsen pureman ja istunut satulassa varmaan enemmän kuin viimeisenä kolmena vuotena yhteensä. Jos ei muuta, niin kesäinen koulukilpailupäivä shetlanninponien täyttämällä Härdelli-tallilla olisi ainakin kokemus.

Hevoset yllättivät kaikki. Fia oli kertakaikkisen miellyttävällä tuulella—ehkä Arvon Neiti nautti nähtyään itseään pienempää seuraa ponitallin tarhoissa ja koki heti olevansa parempi hevonen. Jo ensimmäisen helppo B -luokan verkassa tuntui, että sain poniin tosi hyvän tatsin! Sen reaktiivisuus oli todella hyvä, ja tarkkojen teiden ratsastaminen oli helppoa kuin heinänteko. Sama flow jatkui läpi molempien kouluratojen: Fia oli lennokas, tarkka ja kuuliainen, ja ratsastuskin oli siistiä ja tasaista. Kaksi kolmossijaa eivät yllättäneet, mutta eivät myöskään tuoneet pettymystä, vaan päinvastoin!

Ohio korkkasi vielä sinivalkoisen ja kokovalkoisen rusetin kahdesta eri helppo C -luokasta, ja Runo jäi pari hassua sadasosaprosenttia orin valkoisesta, eli päivän saldoksi jäi sinisen ja valkoisen merta punaisella läikällä. Ei yhtään huono.

5. KTK-I

Hipelöin Fian kantakirjalausuntoa käsissäni, ja kaduin sitä välittömästi. Laskin paperin pöydälle, nojasin leukani käsiini ja tuijotin itsekasvattamaani tammaa ylistäviä tuomarikommentteja. Kantakirjatilaisuuden aamu oli mennyt jännittäessä ratsukantakirjaan laitettavia, mutta vähäpeltolaiset olivat edustaneet sekä koulu- että estenäytössä ja vierailevan ratsastajan alla. Etenkin Pinna oli miellyttänyt ratsastajaa valtavasti! Sulon kantakirjaus todettiin ensin—kuulutusten tullessa mä olin puristanut kädessäni olleen pillimehun ryttyyn ollessani niin perkeleen yllättynyt, iloisesti. Mun sylissä istunut ja sitten vadelmatripin peitossa ollut Petja oli aloittanut itkemisen just sillä hetkellä, mutta onneksi olin saanut lahjottua sen hiljaiseksi suklaapatukalla, nimittäin tiedossa oli ollut lisää hyviä uutisia: myös Pinna kantakirjattiin hienolla kakkosella!

Fian esittäminen kantakirjan P-suunnalle oli ollut mun vastuulla. Vähäpeltolaiset olivat nököttäneet jo kiltisti autossa kun tehtiin lapsenvahtivaihtarit miehen kanssa. Olin nypertänyt hermostuneena kypärähihnan ylijäämää ja tuntenut oloni tukalaksi siisteissä esittäjänvaatteissa. Tomi oli läpsinyt mun käden pois, korjannut Fian turpahihnaa ja kertonut, että hyvin se menisi—olihan Fia jo muotovalio.

Mä olin ehkä saattanut tirauttaa kyyneleen tai toisen (tai vollottaa hallitsemattomasti päätuomaria halaten) kun Fia oli julistettu kantakirjaan ensimmäisellä palkinnolla ja toiseksi korkeimmalla pistemäärällä ikinä. Minun ihan itse alusta asti kasvattamani tamma. Minun oma hevoseni, oma kasvattini. Se mokoma, jonka meinasin myydä pois. Nyt se oli mun ensimmäinen hevonen, jonka nimen yhteydessä mainittiin KTK-I. Mä ehkä laminoisin tämän kantakirjalausunnon. Tai kehystäisin sen.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien Kärmeniemi & Peter Chen (CC BY-NC 2.0).
Kärmeniemi 2007-2018.

00816