ERJ:n alaiset tarinakilpailut 24.9.17

VIP 23.9.17
Järjestyspaikka Kärmeniemi KRME6669
Vastuuhenkilö matty vrl-00816

- Suhteutettu arvonta (tuomarina Lynn ja Salma)
- 3 hevosta/omistaja/luokka
- Yksi hevonen voi osallistua kahteen eri luokkaan
- Jokaiseen luokkaan otetaan 30 osallistujaa
- VRL-tunnus pakollinen, VH-tunnus suositeltava
- Kilpailut ovat kaikille avoimet

Osallistu sähköpostiin mattyvrl@gmail.com otsikoiden Kärmeniemi ERJ.



Luokka 1: 100cm tai 120cm
Vertaa tämänpäiväistä suoritustanne johonkin aiempaan kilpasuoritukseenne, negatiivisesti tai positiivisesti! 
Lähditkö Kärmeniemeen haaveillen siitä, kuinka et tänään uisi mutalätäkössä kuten viime kilpailuissa, vai 
oliko tavoitteenasi jatkaa kuin suoraan unelmista olevaa rusettiputkea?

Luokka 2: 90cm tai 110cm
Kaarratte Kärmeniemen tallille viime tingassa ja kiireessä rakas ratsusi runnoo varpaasi sillä hetkellä kun saat 
sen trailerista ulos. Teet klassisen virheen ja otat mittatilausnahkasaappaan jalastasi tarkastaaksesi tuhoja, ja 
kolme viidestä varpaastasi ovat niin turvonneita, ettei tule kyseeseenkään survoa niitä takaisin kapeaan 
saappaaseen. Miten pelastat tilanteen ja suuntaat starttiinne?

Suoritusten tyyli ja pituus vapaa, merkintä voi olla mitä vain Facebookin statuspäivityksestä 
hoitomerkintätyyliseen tarinaan. Tuotoksia ei sijoiteta esimerkiksi pituuden mukaan, vaan tuomarin mielipiteen 
mukaan: hauskin, sujuvin ja helppolukuisin tarina voittaa!


Luokka 1 (tuomaroinut Salma)
1. matty (VRL-00816) - Kärmeniemen Ohi-O, 100 cm
"Tyylikkäästi kirjoitettu, miellyttävästi sarkasmilla maustettu kisatarina. Jako kahteen päiväkirjamerkintään toimi 
hyvin. Ratsukon tarina imaisi mukaansa; pienen suomenhevosen näki kirkkaasti silmiensä edessä. Luonteikasta ja hienosti 
rakennettua!"

Rakas päiväkirja, jokin rupuinen sunnuntai vuodelta suo, kuokka ja Jussi
Jumalauta kun jännitti. Ohio näytti siltä, että sillä oli vielä kasvu kesken ja pahasti, ja sekös aiheutti pitkiä katseita 
ja muka-hiljaisia kuiskauksia muiden ratsastajien joukossa. Minä mulkaisin pitkäkoipista suomenhevostani, ja se katsoi minua 
takaisin kuin olkiaan kohauttaen.

"Näyttäisit siltä, että olisit aikuinen hevonen", mutisin ja kiristin ruunikon satulavyötä. Kieltämättä ensimmäinen startti 
5-vuotiaana oli kovatavoitteiselle kilpahevoselle myöhäinen, mutta kun me oltiin odoteltu sen kasvua. Jota siis ei ikinä 
tullut. Ei sentin senttiä, ei pituus- eikä leveyssuunnassa. Halkaisija oli ehkä kasvanut.

Nuorta oriakin selvästi jännitti: se steppaili, hörhisteli, pörhisteli ja orhisteli. Ja mies--monimutkainen otus kuten 
miehet yleensäkin--kun on, eihän se kuunnellut enää mitään jos se oli kerran päähänsä jotain saanut. Ei auttanut puhe eikä 
pussaus, ja varsinkin jälkimmäisen yrittämisestä sain vain ruohonvihreän kuolavanan valkoisen kisapaitani rinnuksiin.

Sanotaanko, että Ohion ensimmäiset kilpailut olivat ihan vain oppimistilaisuus. Opimme myös, että:
- hevosen altistukselle tarjotaan mahdollisimman vähän valkoisia asioita
- emme mahdu verryttelyyn jos siellä on jo toinen tai useampi hevonen
- mutta mahdumme kyllä portin välistä ja hätätapauksessa pääsemme myös aidan yli
- emme karauta ensimmäisestä esteestä yli ennen lähtömerkkiä
- emmekä tervehdi täydessä laukassa irroittamalla toisen käden ohjista

Tuloksena 0-8, ei sijoitusta, yksi varmasti traumatisoitunut ratahenkilökunnan jäsen ja ikivihreä kisapaita.

Rakas päiväkirja, tänään, kotitallin pikkukisoissa
Vihasin kilpailuihin osallistumista silloin kun olin järjestämässä niitä itse. Tallimme vakavasti otettavat esteratsastajat oli 
laitettu pannaan ja toimihenkilöiksi, ja tallia edustamaan jäin vain minä. Sain valita ihan itse ratsuni, kunhan ne eivät 
olleet heidän ratsujaan--etten vain "pilaisi heidän hienosäädettyjä hevosiaan heilumisellani", kuten rakas ratsuttajani totesi. 
Harmi vain, että se totesi niin mikrofoniin kesken ensimmäisen luokan verryttelyn.

Siksi hävetti. Ja vähän jännittikin. Yleensä istuin aidan takana pillimehu toisessa kädessä ja lihapiirakka toisessa, ja juoruilin 
muiden taustajoukkoihmisten kanssa arvostellen omiamme. Vatsassa möyrysi perhosten sijaan seitsemäntoista kissaa hännät pörheinä.

Ohio otti lunkisti. Kyllä se steppaili, hörhisteli, pörhisteli ja orhisteli, mutta ihan vain näytön vuoksi. Minä rapsutin sitä 
harjanjuuresta, ja se kiinnitti heti täyden huomionsa minuun. Höpöttelin sille mukavia, tai oikeastaan en ollenkaan mukavia, sillä 
puhuin sille veroasioista, mutta se kuunteli oikein keskittyneesti paikoillaan kuin suolapatsas. Kiva, että edes jotakuta tässä 
taloudessa kiinnosti verotus.

Pyyhkäisin tallipölyä kilpailupäivän vaatteeksi valitulta vitivalkoiselta hupparilta ja ponnistin itseni kepoisasti ruunikon 
matalaan selkään. Verryttelyssä oli ruuhkaa, mutta sujahdimme Ohion kanssa portista sisään kuin vaivihkaa. Ori oli siinä hyvä: se 
oli niin pieni ja ketterä, että sen kanssa mahtui vaikka mihin. Rata itsessään meni rutiinilla, kuinka muutenkaan. Tutut esteet, 
tuttu ratahenkilökunta (siis ratahenkilö, yksi kappale), tuttu kenttä.

Tuloksena varma ja nopea tuplanolla ja tyylikkäät raparoiskeet ratahenkilön housuilla. En myönnä, mutta ratahenkilö saattoi olla 
ratsuttajani.


2. Molly (VRL-14516) - De Gallant, 120 cm
"Uskottavasti kirjoitettu teksti kypsällä ajatusmaailmalla. Lopun pohdinta kahdesta luokasta per kisat on suoraan 
kypsähermoisen kisaajan pääkopasta. Teksti oli helppolukuista, eikä häiritseviä katkoksia ollut."

Olen jo aiemmin kehunut nuoren Gallantin potentiaalia ja kykyä etenkin esteillä. Ja olen oikeasti ollut tosissani 
päästäessäni ne sanat suustani, mitä moni ei varmaan usko tämän päivän jälkeen. Tänään suuntasimme Kärmeniemeen estekisoihin. 
Luokaksi valitsimme helpolta tuntuvan 120cm luokan. Korkeus ei tosiaan ollutkaan ongelma, ei todellakaan, hevonen hyppäisi 
vaikka taloja. Ongelmaksi muodostui tänään esteiden välillä tapahtuvat asiat. 

Jo verryttelyssä Gallant kävi kuumana eikä millään meinannut keskittyä minuun. Se hölmöili minkä kerkesi ja olin jo lähes 
luovuttamassa, kunnes sain uutta puhtia ja aloin tosissaan ratsastaa idioottia oria kuulolle. Se tuli vähän paremmaksi, 
muttei vieläkään ollut niin hyvä kuin kotona. Ajattelin mielessäni, että kokemustahan tässä lähdetään hakemaan ja jostain 
pitää aloittaa. Vedin syvään henkeä kun meidät kuulutettiin radalle valmistautumaan.

Rata ei mennyt hyvin, ja tasaisuus sekä rytmi olivat suorituksesta kaukana. Gallant oli kovasti menossa ja jouduin hillitsemään 
sen vauhtia aika paljon. Se oli myös jännittynyt ja näki mörköjä milloin missäkin. Selvisimme maaliin yhdellä pudotuksella, 
mikä ei sinänsä ole huono tulos mutta suorituksemme oli niin ala-arvoinen ettei yhteen puomiin voi olla tyytyväinen. Radan 
jälkeen Gallant tuntui niin rennolta ja hyvältä, etten voinut uskoa. Sille sopisi varmasti kaksi rataa päivässä tai pitkä 
verryttely. Aina oppii uutta ja parannettavaa jäi vielä seuraavalle kerralle!


3. varpu. (VRL-14111) - Villahaan Puhti VH17-018-0249, 100 cm
"Napakka teksti, jossa tärkein tulee nopeasti esille. Ote on humoristinen, melkein sarjakuvamainen tuomarin kuvitellessa 
kypärä syvällä päässä poistuvaa kilpailijaa."
Voisin sanoa, että edellistä kisakertaa paremmin ei voi enää sujua. Se oli täydellinen ratsastus, voitto ja sinivalkoinen 
ruusuke. Toiveina siis sama tänäänkin, mutta kuinkas kävikään. Ehkä pissi oli noussut päähän ja karma is a bitch, kun liian 
kunnianhimoisen käännöksen jälkeen minä lähdin toiseen suuntaan ja hevonen valitsikin toisen reitin. Ei ehkä oltukaan tänään 
ihan samalla aaltopituudella ja kypärä syvällä päässä nielin kohtaloni poistuen kuraisena radalta. 


4. Isla (VRL-14577) - Seppäjärven Marmatus VH17-018-1581, 100 cm
"Miellyttävä ja hyvin kulkeva teksti. Selkeitä kielikuvia."

Meillä ei Maran kanssa ollut vielä alla kovin monta starttia esteillä ja silti meille on siunaantunut tietynlainen tyyli 
kisoissa. Maran kanssa ei oo mitään välimuotoa sijoitusten ja totaalihäviön suhteen, joten näihin kisoihin mentiin sillä 
fiiliksellä, että varmasti saadaan voitto kotiin. Kisapaikalla ori käyttäytyi jo kuin mikäkin pers*reikä ja olin lähteny 
kahen kaakin kanssa vielä yksin, kun ei kisaorjaksi kukaan suostunut. Verryttelyjen jälkeen meno oli kummallakin kuin 
raivotautisella, joten mun "Voitto kotiin"-fiilis muuttuikin ennen rataa "Kunhan selässä maaliin asti"-tyyliseksi.


5. varpu. (VRL-14111) - Riekontorpan Viljo VH17-018-1017, 100 cm
"Dialogi tuotosmuotona toimii hyvin. Kisaajan vastaus radan sujumisesta olisi voinut olla aavistuksen tiiviimpi."

"No mites teillä meni?" Rene kysyi.

"No annas kun aloitan, siis kun näähän oli meidän ekat estekisat..."

"Elin siinä toivossa, että Viljo jaksais vähän paremmin nostella kinttujaan kun viime kouluradalla, jossa jäi oikein semmoset 
urat perään, kun se laahasi jalkaa toisensa perään. Eipä se suo ollut siitä kerrasta yhtään kantavampaa, vaan samaa tahtojen 
taistelua käytiin näissäkin kisoissa, ei vaan ihan niin kiva, kun oishan meidän kuitenkin esteitäkin pitänyt ylittää. Tai joo 
no milloin maha hipaisi puomeja ja milloin ei vaan jalat nousseet ja ryminällä eikun vain esteiden sekaan. No ehkä ensi 
kerralla, ehkä ensi kerralla"




Luokka 2 (tuomaroinut Lynn)
1. Arnika (VRL-01371) - Bux, 110 cm
"Hyvin rakennettu, riittävän tiivis kisatarina. Tee-se-itse-meiningistä hevosihminen tunnetaan!"

"Kiire kiire kiire", hoin ääneen säheltäessäni Buxia ulos trailerista. Ruuna kai ymmärsi tulenpalavan kiireeni, sillä se lähti 
peruuttamaan ulos kuin ohjus, ja minä toki menin perässä, mitäpä sitä olisi muutakaan voinut. Ja juuri, kun olin ehtinyt ilahtua 
siitä, että asiat viimeinkin tuntuivat etenevän jouhevasti, Bux tämäytti kavionsa vasemman jalkani varpaille niin että kipinöi.

Superdeluxe Luxus Perfection -merkkisessä mittatilaussaappaassani ei tietenkään näkynyt merkkejä vaurioista, mutta tuntui siltä, 
kuin minulta olisi murtunut vasemmasta jalasta vähintään seitsemän varvasta. Asia oli pakko tarkistaa heti, ja lainkaan 
harkitsematta sain kiskottua Superdeluxe Luxus Perfectionin jalastani. Vauriot paljastuivat vähäisimmiksi kuin olin pelännyt, 
mutta kun tajusin, ettei kolmea perunan kokoisiksi turvonnutta varvasta saa mitenkään ängettyä takaisin upeaan 
mittatilaussaappaaseeni, teki mieli kiroilla niin että raikaa.

"Kai meillä on jotkut toiset saappaat mukana?" ulisin.
"Ei ole, itse sanoit, että Superdeluxet ovat ainoat mitä tarvitset."
"Jotain on pakko keksiä!" kiristelin hampaitani. Kello tikitti ja oma vuoromme lähestyi uhkaavasti.
"Olisi meillä täällä näitä jätesäkkejä..."
Tartuin tilaisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen. "Anna tänne! Ja nippusiteet kanssa!"

Oli meidän vuoromme. Ohjasin Buxin kisakentälle, ja tunsin kaikkien katseet itsessäni. Siinä vaiheessa sapetukseni oli jo 
saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että se oli tiivistynyt timantinkovaksi jääräpäisyydeksi. Ai ette ole ennen nähneet 
esteratsastajalla mustaa jätesäkkiä jalkineena, hä?! No nytpä näkisitte! Sillä hetkellä päätin, että antaisimme yleisölle 
totisesti jotakin katsottavaa.

Karautimme päättäväisenä kohti ensimmäistä estettä, ja jätessäkki läpätti mennessämme.



2. matty (VRL-00816) - Vähäpellon Kaamoskaiho, 90 cm
"Sivulliset ja hevoskilpaihmiset. Ei pitäisi laittaa samalle tontille."

"Miten näin voi edes käydä?? Tää on kirjaimellisesti meidän koti!! Meidän kotipiha!! Sä olet ollut täällä koko päivän!!" 
Tomi keuhkosi minkä kerkesi kun minä seisoin toinen jalka toisen jalan varpaiden päällä. Äiti oli joskus opettanut, että niin 
kauan kuin et tiedä mitä siellä tapahtuu, asiat eivät ole kovin pahasti. Toisaalta taas, äiti oli venäläinen ja mun venäjä oli 
nuorempana vielä hatarampaa kuin tänä päivänä. Niin, ja sanoinko jo, että äiti oli venäläinen.

Avokkini tönäisi mua sen verran, että tasapainoni horjahti ja paine varpailta hellitti. Ulvaisin niin, että käytävälle 
kiinnitetty Moskakin pyöräytteli silmänvalkuaisiaan. Tomi repi kallista nahkasaapasta pois mun koivesta ja mä yritin pidätellä 
kyyneliä. Kun saapas oli vedetty pois ja sukka riisuttu, ne tulivat kuin itsestään. Olin positiivinen, että mun varpaita kolme 
oli muuttunut sellaiseksi tummanvioletiksi perunaksi, mitä ne söivät Amerikassa.

"Sä et starttaa", Tomi totesi ykskantaan.

"Pakko starttaa! Moskan ekat!" kimitin.

"Sä et starttaa", se toisti tomerasti.

"Moska starttaa!"

"Ei se nyt yksin starttaa!"

Irrotin kypärän päästäni ja iskin sen Tomin liian suureen päähän. Se tuijotti mua vähän siihen malliin, että olinko ihan tosissaan, 
mutta samalla siihen malliin, että tässä on mun tuleva vaimo ja tämän elämän minä olen itselleni hyväksynyt. Rakkaudeksi varmaan 
kutsuttiin sellaista.

"Mä en mitenkään mene susta", Tomi ilmoitti.

"Laitetaan sulle peruukki ja jotain täytettä pyllyyn, niin voit mennäkin", lupasin.

"Täytettä pyllyyn... Jos olisin tiennyt, että tarakan koko on ainoa mikä sulle merkkaa, en ois yhtään kattellu sua näin kauaa", 
mies tuhahti, mutta lähti kuitenkin säätämään Moskan satulan jalustinhihnoja itselleen sopiviin pituuksiin.

 

3. Milja (VRL-00692) - Sandra Wv VH16-229-0007, 90 cm
"Kukapa ei inhoaisi epämukavia saappaita ja rakastaisi villasukkia—ja mummoaan."

Rakas Sandra

Kiitos, että talloit varpaani tänään Kärmeniemen esteratsastuskilpailuissa juuri ennen starttia. Nyt nimittäin tiedän, että 
pelkillä villasukillakin voi ratsastaa ihan kelvollisesti. Olenkin aina vihannut niitä epämukavia saappaita, jotka on muka
mittoihini tehdyt. Onneksi tällaisena vilukissana mukanani kulkee aina kesät talvet vähintään yhdet mummoni kutomat villasukat.


4. IslaT (VRL-14577) -  Vauhtipääl VH17-018-1545, 90 cm
"Tyylihän tunnetusti oli näissä karkeloissa vapaa, mutta pakollinen."

FB-päivitys: Oltiin tänään kisoissa, joista jäi muistoksi kolme murtunutta varvasta kiitos vaan Pällin, joka tuli ryminällä 
ulos trailerista. Tyylipisteet saatiin ainakin kotiin, nimittäin ysikympin esterata taittui oikea jalka Jarnon 
kirkkaankeltaisessa Nokian kumisaappaassa. #dreamteam#vauhtipääl#tyylivapaa


5. Verticia (VRL-14574) - Snillin Syysruska VH17-018-1889, 110 cm
"Stewardit on just tommosia—eikö ne ymmärrä, ettei hätä lue lakia?"
Kurvasin hevosrekan Kärmeniemen pihaan kymmenen minuuttia yksityiskohtaisesti suunnitellusta aikataulusta jäljessä - olin 
kiirehtinyt kotitallilla ja tartuttanut hosumisellani hätäisyyttä Sirpaan, joka ei sen vuoksi tietenkään halunnut astua yksin 
pimeään kuljetusautoon. Kun me sitten vihdoin pääsimme matkaan, tiesin olevamme reilusti myöhässä, eikä kelloa voisi kömpelön 
rekan kanssa kiriä kiinni.

Kisapaikalle päästyämme yritin kiskoa tiukkoja nahkasaappaita jalkoihini, joissa painoivat vieläkin juhannuksen grilliruoat. 
Noin viiden minuutin päästä, kun saappaat koreilivat viimein koivissani, myöskin kesäherkkuja kehossaan kantava Sirpa astui 
jalalleni. Ulvoin hädissäni ja tuuppasin kaikilla voimillani mustanruunikon pois jalkani päältä. Aloin virheellisesti repiä 
kovalla vaivalla paikoilleen saatua saapasta pois, ja kuinka ollakaan, yli puolet varpaistani olivat paisuneet sinertäviksi 
möhkäleiksi, joita oli turha yrittääkään saada takaisin napakkaan mittatilaussaappaaseen.

Siinä tilanteessa olisi todella tehnyt mieli nirhata koko hevosenkuvatukseni, mutta ärsyttävän rauhallista leikkien laskin 
kymmeneen ja aloin miettimään erilaisia ratkaisuja tilanteeseen. Loppujen lopuksi päädyin ratsastamaan sukkasillani, sillä en 
todellakaan halunnut pitää talliolosuhteissa upouusia Superstarejani. Kannukset painoivat inhottavasti koko radan ajan, mutta 
Sirpa toimi kuin anteeksipyyntönä erinomaisesti. Esteet ylittyivät erittäin vähäisestä verryttelystä sekä jalkapuolesta
ratsastajasta huolimatta ilman virheitä, mutta radan jälkeen vastassa oli järkytys - stewardilla oli paljonkin sanottavaa asustani.


6. Molly (VRL-14516) - Emelie vd. Bleumenhof, 110 cm
"Jesarilla viimeistelty tyyli on jotain, mitä jokainen joutuu jossain vaiheessa hevosharrastustaan varmasti kokeilemaan!"

Tänään ei tosiaan ollut minun päiväni. Syytän siitä tietysti muita kuin itseäni, sillä en ollut saanut nukuttua hyvin parina 
viimeyönä. Jostain kumman syystä koulua varten tekemäni lopputyön deadline oli yhtäkkiä aivan nurkan takana, vaikka vielä keväällä 
olin laskenut siihen olevan reilusti aikaa. No, matematiikka ei olekaan vahvin aineeni joten jouduin käyttämään työhön menevät 
tunnit yöunistani sillä hevoset veivät ison osan ajastani.

Olin ilmoittautunut Emelien kanssa 110cm luokkaan Kärmeniemessä. Olin melko hyvillä mielin lähdössä kisaamaan, sillä tamma oli 
ollut viimeaikoina aivan huippu estetreeneissä. Pääsin kuitenkin taas kerran kiroamaan matemaattisia lahjojani, sillä olin 
laskenut valmisteluihin ja matkaan kuluvan ajan hieman liian lyhyeksi. No, ehtisimme jos vain pitäisimme hieman kiirettä emmekä 
jäisi ihmettelemään turhaan. 

Kun saavuimme kisapaikalle ja otin Emelien ulos, se onnistui liiskaamaan varpaani. Järjen jättiläisenä päätin tarkastaa mitä 
varpailleni oli käynyt, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut vain pitää se saapas jalassa.. Eihän se mahtunut 
takaisin enää kun varpaani olivat turvonneet. Kiireessä ja kummempia miettimättä nappasin tyylikkäät kirkuvansiniset kumisaappaat 
auton takakontista. Onnekseni löysin myös ikivanhat, kuluneet saappaanvarret niiden pariksi. Toisesta oli vielä vetoketju rikki, 
mutta jesarillahan saa tunnetusti kaiken kuntoon.  Ehdin jopa verryttelemään hieman ja rata meni oikein hyvin ei-niin-tyylikkäästä 
asuvalinnasta huolimatta. Hyvin sujunut rata sai minut unohtamaan kaikki vastoinkäymiset ja palasin kotitallille hymyssä suin.


7. eepu (VRL-03745) - Turmeltajan Kipinäkinttu VH17-018-1583, 110 cm
"Lyhyestä virsi kaunis, mutta hei, raaskitko ihan tosissasi luopua hevosestasi? Niin epäilinkin. Ostohousut takasin kaappiin, ihmiset!"

Eepu Kettula
3 tuntia sitten
Että sillä lailla kisat Kilpparin kans... Herra päätti runnoa mun varpaat tullessaan traikusta ja otin saappaan pois. (Note-to-self: 
älä ikinä tee sitä uudestaan). Rata vedettiin kunnialla läpi avokin maiharit jalassa! Ps. Myynnissä ois hyvällä kilohinnalla metukkaa!