Robertista

Robert on ihan tavallinen poika. Se syntyy Surreyssa, Iso-Britanniassa ihan tavallisen perheen toiseksi lapseksi. Suomalaissyntyinen äiti on ollut nuoruudessaan melkoinen ponityttö ja viimeistään siinä vaiheessa kun Pippa-isosisko nielaistaan esteratsastuksen huumaavaan maailmaan tulee selväksi, että Robertista tehdään myös ratsastaja. Kunnianhimoisia poniesteratsastajia sisarukset ovat molemmat, mutta vuosia myöhemmin Pippa löytää itsensä konmarittamassa junioreiden EM-mitaliaan ja Robert treenaa kouluhevosellaan laukkapiruetteja.

Kouluratsastajuus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Ponivuosien päätyttyä kuin seinään tapaturmaisen esteen sekaan tippumisen ja siitä seuranneen pitkän toipumisajan vuoksi, ei ratsastus enää jaksa kiinnostaa teini-ikäistä poikaa samalla tavalla. Suomeen muutto vie myös jalkapallon mukanaan, eikä Robert ikinä saa kiinni uuden kotikuntansa ykköslajista jääkiekosta. Äiti pakottaa tallille, ensin ravihevosia hoitamaan ja sitten ratsastuskoululle, ja niin, ehkä ratsastus sittenkin on Robertin juttu. Esteratsastus tosin saa jäädä, Robert huomaa tutkiessaan vatsanpohjassaan vellovaa tunnetta aina ratsastuskoulun hyppytunneilla.

Se ei haittaa. Kun poistetaan kilparatsastajan paineet ja lisätään tilalle lämminhenkinen talliporukka, vauhdikkaat laukkasuorat, ihoa kutittelevat auringonsäteet ja hauska hoitohevonen, Robert löytää itsestään uusia sävyjä. Se alkaa täyttää kilparatsastuksen jäljelle jättämiä koloja huumorilla, se on hauska ja rempseä ja reilu, ja kaikki pitävät Robertista, joka ei ota mitään liian vakavasti ja joka aina lähtee mukaan milloin mihinkin hullutuksiin hymykuopat poskiinsa uponneina.

Perhe muuttaa takaisin Iso-Britanniaan ja äiti ostaa yhteisen äiti-poika-hevosen. Kilparatsastus palaa, ja niin palaavat vanhat ja tutut tunteetkin: kunnianhimo, itsekriittisyys, vakavuus. Harriet, tuo showjumper-to-be, on suuri ja lempeä ja potentiaalinen tavalla, jolla yksikään Robertin ratsastamista estehevosista ei ole ikinä ollut. Siitä olisi kouluhevoseksi, ja ajan kanssa Robert huomaa, että hänestä olisi kouluratsastajaksi.

Silloin Robertista tulee hiljainen ja vakava. Sellaisiahan kouluratsastajat ovat.

Paluu Liekkijärvelle vain vuosia myöhemmin on kipeä. Ihmiset ovat muuttuneet, tunteet ovat muuttuneet; Robert kangertelee vanhojen ystäviensä, jotka eivät ole enää ystäviä ollenkaan, kanssa. Uudet avainhenkilöt hiipivät pojan tarinaan kuin varkain, vakiinnuttaen itsensä kivijaloiksi kysymättä. Kivijalat hidastavat, painavat kilpauraa varjoonsa, ja pian Robert huomaa kyseenalaistavansa: onko hänestä kilparatsastajaksi lainkaan?

On, kunhan antautuu kouluratsastuksen armoille ja jättää kaiken muun taakseen. Pala kurkussa tuntuu helpommin nieltävältä kun hevosen kankisuitsissa roikkuu rusetti, ja tyhjä koti ei tunnu tyhjältä kun sen täyttää kämppäkavereilla. Kaikki tai ei mitään, se Robertille on opetettu jo pienenä: ratsastukselle on annettava kaikki tai ei mitään. Ja kun antaa kaikkensa jollekin, sitä ei jää annettavaksi enää muille.

Sellainen Robert on. Tyhjää koliseva kuori, joka ei ole mitään ennen kuin on jotain ratsastajaäitinsä ja kotimaisen kouluratsastuksen silmissä.

Triviaa, lyhyesti

⚡ pistää vaikka jalkaa toisen eteen välttääkseen konfliktiin joutumista ja välttelee usein kaikenlaiseen yhteiseen tekemiseen osallistumista; pyörii mieluiten yksin tai korkeintaan muutaman hengen porukassa, sillä isossa joko 1) ei saa ääntään kuuluviin tai 2) ei halua olla huomion keskipisteenä

⚡ lahopää, joka unohtaa yksinkertaisiakin asioita helposti, varsinkin tekstiviesteihin ja sen sellaisiin vastaamisen niiden avaamisen jälkeen; muistaa kuitenkin nimiä ja naamoja todella hyvin, eikä varmasti unohda yhtäkään vikaa itsessään tai kymmenen vuotta sitten tekemäänsä pikkuvirhettä

⚡ osaa olla aika sinisilmäinen ja sokeakin muille, joten sille on ehkä hyvä sanoa päi naamaa ihan suoraan kaikista tuntemuksista, sillä muuten se menee itseensä ja miettii, että mitä on tehnyt väärin ja missä on menty vikaan; pistää usein myös ajatuksissaan syyt omalle kontolleen

⚡ naamassa on pisamia luomien perään, siniset (jossain valossa vihertävät) silmät, pieni arpi poskessa kiitos nuoruuden ärhäkän ponikaverin, vähän hassunmallinen mutta söpö nenä, jokseenkin vino leuka (se murtui silloin ponivuodet päättäneessä onnettomuudessa), rautojen suoristama hammasrivistö, poskiin uppoavat hymykuopat, helposti päivettyvä iho, melkoinen siloposki vuodesta toiseen

⚡ parantumaton napostelija, joka syö kaikkea ja miten paljon tahansa, oli se sitten epäterveellistä tai terveellistä; juo paljon teetä ja sillä on paha tapa olla käyttämättä mitään lasinalusia, ja vielä pahempi tapa jättää niitä mukeja teerannut pohjassaan minne ne nyt sattuukaan unohtumaan

⚡ luonteeltaan vähän liiankin nöyrä tyyppi, jolla oon vaikeuksia ottaa vastaan kehuja etenkin hevos- ja ratsastusasioissa, ja jalat on niin maassa, että se on nilkkoihin asti kaivautunut sinne (mikä on sinänsä ikävää, että kyseessä on myös muiden hyväksynnällä elävä henkilö)

⚡ puhuu sujuvasti niin englantia (äidinkielensä) kuin suomeakin, mutta jälkimmäinen muuttuu helposti töksähtelevien aivopierujen täyttämäksi; humalatilassa puhuu melkeinpä vain ja ainoastaan englantia riippumatta keskustelukumppanin kielestä, ja surreylainen aksentti vahvistuu

⚡ aivan loistava mopokuski, joka nuoruusvuosinaan Suomessa ajoi ja sijoittuikin crossikisoissa, mutta susihuono autoilija: vähän turhan varovainen ja säikky kuski, vaikka osaakin ajaa ja kuljettaa hevosia hyvin